Jos lapseni ei olisi syntynyt nyt ja tänne
Kuva Ada-Maaria Hyvärisen kotialbumista
Minulla on kahdeksankuinen vauva, ja koska asumme 2020-luvun Suomessa, olemme molemmat terveitä ja hyvissä voimissa, vaikka hän on vauva ja vaikka minä olen synnyttänyt kahdeksan kuukautta sitten.
Itse asiassa täällä Suomessa meistä kumpikaan ei kuulu mihinkään lapsi- tai äitiysterveysnäkökulman riskiryhmään. Olemme terveitä sellaisella itsestäänselvällä tavalla, josta tietää, että terveytemme on paljolti ympäristön meille tuottamaa, ei oman vaivannäön aikaan saamaa. Monessa muussa maassa ja melkein kaikkina aikoina Suomen historiassa olisimme kohdanneet paljon enemmän vastuksia.
Toivottu raskaus on hyvä lähtökohta
Kaikki alkoi hyvästä tilanteesta. Vauva oli suunniteltu ja toivottu. Yllättävät raskaudet aiheuttavat toki Suomessakin monimutkaisia perhetilanteiden muutoksia ja rankkoja raskaudenkeskeytyksiä, mutta perhesuunnittelun mahdollisuudet ovat nykyään niin hyvät, että vuosittain enää noin 30–50 suomalaisvauvaa annetaan vieraslapsiadoptioon.
Vielä 1970-luvulla Suomesta annettiin lapsia adoptioon myös ulkomaille, koska Suomessa ei ollut riittävästi adoptiolasta haluavia suhteessa uutta perhettä tarvitsevien lasten määrään. Nykyään yhteiskunnan tuki perheille on parempaa, joten vanhemmat joutuvat luopumaan syntyneestä lapsestaan harvemmin. Lapsia myös syntyy vähemmän mahdottoman hankaliin tilanteisiin, sillä omaa perhekokoaan voi säädellä aiempaa paremmin ehkäisyn ja abortin kaltaisilla keinoilla.
Maailmanlaajuisesti kaivataan vielä parempaa saatavuutta ehkäisykeinoille. On arvioitu, että jopa 30% äitiyskuolleisuudesta ja 10% lapsikuolleisuudesta voitaisiin välttää, jos kaikilla ihmisillä olisi pääsy raskaudenehkäisyyn. Perhesuunnittelun mahdollisuuksien parantaminen on elämän ja kuoleman kysymys.
Neuvola pudotti Suomen lapsikuolleisuuden kertaheitoilla viidesosaan
Suomi kuuluu maailman alhaisimpiin lapsi- ja äitiyskuolleisuuden maihin. Vauvoja kuolee synnytykseen vain hyvin vähän, synnyttäjiä vielä paljon harvemmin. Näin ei kuitenkaan ole aina ollut. Sata vuotta sitten joka 170. synnytys päättyi synnyttäjän kuolemaan. Vielä 1930-luvulla, kun omat isovanhempani syntyivät, Suomen keskimääräinen lapsikuolleisuus oli noin 10%. Nykyään niin kauhea tilanne on vain maailman korkeimman lapsikuolleisuuden maissa, kuten Somaliassa. Suomessa lapsikuolleisuus on saatu painettua 0,03% tasolle.
Lapsikuolleisuudella tarkoitetaan sitä, että elävänä syntynyt lapsi menehtyy ennen kuin täyttää 5 vuotta. Vertailun vuoksi: nyky-Suomessa rintasyöpädiagnoosin saaneista yli 90% on elossa vielä 5 vuoden kuluttua. Seuraavien 5 vuoden selviytymistodennäköisyys on siis parempi tänään Suomessa rintasyöpädiagnoosin saavalla aikuisella kuin kenellä tahansa vastasyntyneellä vauvalla 30-luvun Suomessa tai tämän päivän Somaliassa.
Vielä silloin, kun neuvolajärjestelmän perustajana tunnettu Arvo Ylppö opiskeli lääkäriksi 1910-luvulla, ajateltiin lasten kuolemien olevan jotenkin väistämätön osa perheiden elämää. Ylppö teki merkittävää uutta tieteellistä tutkimusta etenkin keskosten hoitoon tarkoitettujen menetelmien kohdalla, mutta eniten suomalaisten lasten henkiä hän pelasti masinoimalla ensimmäisistä neuvoloista terveydenhuoltohenkilökunnan koulutuskeskuksia. Niissä perehdytettiin sairaanhoitajia lastentauteihin, ja ohjattiin heitä viemään tietoa edelleen eteenpäin perheille.
Tulokset olivat mullistavia. Niissä kunnissa, joissa neuvolapalveluita oli saatavilla, lapsikuolleisuuden taso oli tuolloin 3%, kun muualla se oli noin 15%.
Minäkin pääsin neuvolaseurannan piiriin heti alkuraskaudesta. Neuvola turhauttaa monia vauvaperheitä somekeskusteluissa, mutta sen asema suomalaisena palveluna on varsin luovuttamaton – noin 99,7% perheistä käyttää neuvolapalveluita. Neuvolan tärkein rooli onkin yhä tukea niitä perheitä, joiden on vaikea muuten saada riittävää tietoa lapsen hyvästä hoidosta.
Terveempi vauva terveemmällä raskaudella
Raskaana olevan terveydestä huolehtiminen ei tietenkään takaa vauvan syntyvän täysin terveenä. Sen sijaan raskaana olevan terveyden vaarantaminen kyllä vaarantaa myös syntymättömän vauvan terveyden. Lisäksi raskaus on riskitekijä odottajan itsensä kannalta, jos hän sairastuu.
Minun ei raskaana ollessani tarvinnut huolehtia sekuntiakaan esimerkiksi raskaana olevien yleisestä tappajasta, malariasta, sillä se on hävinnyt Suomesta jo 1950-luvulla. (Suomessako malariaa? Kansankielinen nimitys hyttysten levittämälle hengenvaaralliselle kuumetaudille on horkka. Elintason nousu savupiippujen yleistymisen myötä vei hyttyseltä talvehtimismahdollisuudet, aikaisemmin se nimittäin majaili talvet savupirttien rakenteissa ihmisten ja eläinten ruumiinlämmön ja hengitysilman tuottamista kuumankosteiden olojen turvin.)
Olisi ikävä ajatus sairastaa rankkaa kuumetautia raskaana, kun olo on terveenäkin tukala ja voipunut. Mutta kyse ei ole vain epämukavuudesta: vuosittain noin 30 000 raskaana olevaa kuolee malariaan.
Sikiöiden kannalta tilanne on vielä karumpi. On arvioitu, että jopa 200 000 raskautta keskeytyy malariatartuntojen vuoksi. Jos sekä äiti että vauva selviävät raskaudenaikaisesta malariatartunnasta, saattaa se kuitenkin aiheuttaa niin vakavaa pienipainoisuutta, että vauva menehtyy alle 1-vuotiaana. Näin käy 100 000 lapselle vuosittain.
Suomessakaan ei ole voitu ehkäistä kaikkia kohtukuolemia: lapsia kuolee 22. raskausviikon jälkeen ennen syntymää noin 200 vuosittain, mikä vastaa suunnilleen kaikkien syntymästä selvinneiden mutta alaikäisenä menehtyneiden vuosittaista määrää. Maailman kohtukuolemista kuitenkin 98% tapahtuu köyhissä maissa. Malarian lisäksi suuria syntymättömien lasten tappajia ovat kuppa, pitkittyneestä synnytyksestä johtuva hapenpuute, raskausmyrkytys ja odottajan aliravitsemus.
Täysiaikainen raskaus on turvallisin vauvalle
Yleisin syy alle viisivuotiaiden lasten kuolemiin on ennenaikainen synnytys: siitä johtuu jopa 900 000 lapsikuolemaa vuosittain. Maailman terveysjärjestön mukaan kolme neljännestä näistä kuolemista voitaisiin välttää kustannustehokkaiden keinojen avulla. Suurin osa näistä keinoista liittyy raskauden seurantaan ja odottajien turvaamiseen, ja sitä kautta ennenaikaisten synnytysten vähenemiseen.
Jos lapsi kuitenkin syntyy keskosena, köyhissäkin maissa ensipäivistä selviämisen todennäköisyyttä voidaan parantaa halvoilla lääkkeillä ja hoitokeinoilla. Tällaisia ovat esimerkiksi vauvalle annettava kofeiini ja vauvan pitäminen ihokontaktissa. Köyhissä maissa 90% ennen raskausviikkoa 28 syntyneistä vauvoista menehtyy ensimmäisten elinpäiviensä aikana, kun rikkaissa maissa osuus on alle 10%.
Paras tilanne on vauvan kannalta silloin, kun raskaus on täysiaikainen. Myös Suomessa neuvolaseuranta on vähentänyt keskoskuolleisuutta nimenomaan parantamalla raskauksien kestoa, vaikka myös keskosten hoitoon on saatavilla huipputeknologiaa.
Turvallinen ja ammattilaisten avustama synnytys
Oma synnytykseni eteni suomalaisittain katsottuna hiukan hankalasti, mutta ilman poikkeuksellisia komplikaatiota. Synnytys käynnistyi spontaanisti, mutta vauva oli virhetarjonnassa, kylläkin pää alaspäin mutta hiukan väärässä kulmassa, mistä johtuen synnytys eteni hitaasti ja kesti kauan. Reilun vuorokauden synnyttelyn jälkeen minulla nousi kuume, joka kyllä pysyi aisoissa nestemäisellä Panadolilla, ja sikiön sydänäänet (joita seurattiin anturilla) kävivät tiheämmiksi, mikä viittasi vaikeuksiin hänelläkin. Siispä siirryimme kiireelliseen sektioon: rutiinitoimenpide johon meidät kärrättiin viereiseen leikkaussaliin. 17% suomalaisista vauvoista syntyy sektiolla. Vauva menetti joitakin alatiesynnytyksen antamia immunipuolustukseen ja allergioihin liittyviä hyötyjä ja minun toipumiseni oli hiukan hitaampaa, mutta kaiken kaikkiaan toivuimme molemmat nopeasti ja olemme nyt täysin terveitä.
Synnyttäneiden osastolla istuin vauva sylissä ja mietin, olisimmeko jossain muualla tai johonkin muuhun aikaan jääneet kumpikaan henkiin. Synnytyksen pitkittymisestä johtuva hapenpuute tai infektio on yleinen syntyvän vauvan kuoleman syy köyhissä maissa, eli vauvalleni synnytys ilman sairaalahoitoa olisi ollut hengenvaarallinen. Synnyttäjät selviävät tavallisesti synnytyksistä vauvoja paremmin, mutta ilman kuumetta laskevaa lääkettä minunkaan mahdollisuuteni jaksaa (ehkä jo kuolleen vauvan) synnytystä loppuun asti heikkenivät jatkuvasti synnytyksen pitkittyessä. Kuume kertoi myös tulehduksesta, joka olisi ilman antibiootteja vaarantanut henkeni. 1950-luvulla markkinoille tulleet antibiootit ovatkin olleet yksi äitiyskuolleisuuden suurimmista vähentäjistä. Omat isovanhempani ja heidän äitinsä ovat siis joutuneet pärjäämään synnytyksessä vielä ilman antibiootteja.
Ruoka odottajalle ja imettävälle on ruokaa vauvalle
Suomessa raskaana oleville sekä imettäville tuttuja ovat jatkuva nälkäisyys, ja tietysti neuvolan ja netin ohjeistamat ruokarajoitteet. Itse muistan loppuraskaudesta ja imetyksen ensipäivistä jopa turhautuneeni siihen, miten paljon on syötävä, jotta nälkä lähtee.
Ruualla lähtevä nälkäisyys ja salmiakkilakko ovat pieniä ongelmia verrattuna siihen akuuttiin vakavaan aliravitsemukseen, josta kärsii lähes seitsemän miljoonaa raskaana olevaa ja imettävää maailmanlaajuisesti. Äitien monipuolisen ja terveellisen ruuan puute näkyy pikkulapsissa: yli 25 miljoonaa alle kaksivuotiasta on jäänyt ikäänsä nähden liian lyhyeksi raskauden- ja imetyksenaikaisen aliravitsemuksen vuoksi. Pituuskasvu on helposti mitattava asia myös kehitysmaissa, ja Suomessakin vauvoja mittaillaan tarkasti. Aliravitsemus ei kuitenkaan vaikuta vain lapsen kokoon, vaan heikentää kognitiivista kehitystä ja lapsen yleistä terveydentilaa.
Laadukas korvike on myös ruokaa vauvalle
Minun ja vauvan imetystaival lähti käyntiin aika tavalliseen tapaan nyky-Suomessa. Vauvalle annettiin sairaalassa luovutettua maitoa, koska minun maitoni ei ollut vielä noussut, ja kotiin päästyämme annoimme imetyksen ohella myös äidinmaidonkorviketta oman maitoni lisäksi. Neuvolan ohjeilla ja imetysohjauksella saimme lisämaidot purettua. Vauva sai muutaman kuukauden verran vain minun maitoani joko rinnasta tai pullosta, ja myöhemmin pumppaamishalujen hiivuttua myös korviketta. Neuvolan merkinnöissä lukikin pitkään, että vauva on täysimetyksellä.
Sen sijaan köyhissä maissa täysimetyksestä puhutaan vain silloin, kun vauva ei ole koskaan saanut maitoa mistään muusta kuin rinnasta: ei siis edes äidin omaa maitoa muusta astiasta. Tällainen täysimetys on nimittäin köyhän maan vauvan paras suoja tauteja vastaan kun pikkuvauvan tarvitsemaa hygienian tasoa on muuten vaikea toteuttaa. Täysimetetyillä köyhien maiden vauvoilla onkin esimerkiksi 25 kertaa pienempi riski kuolla ripuliin.
Suomessa vauvat eivät oikeastaan koskaan kuole ripuliin, sillä korvike on laadukasta, pullot on mahdollista pestä ja sriloida, ja jos lapsi silti jostain syystä sairastuu, hänet voidaan viedä sairaalahoitoon. Toisin oli ennen kylmäsäilytyksen yleistymistä – silloin vauvoja kuoli Suomessa eniten loppukesästä, kun lämmin ja kostea ilma pilasi ruuan tavallista nopeammin. Arvo Ylppö muistelee elämänkerrassaan ensimmäistä kesäänsä lastenlääkärin kesäsijaisena 1910-luvulla. Ilmat olivat lämpimät, ja päivät kuluivat kuolintodistuksia kirjoittaessa niille vauvoille, joiden vanhemmilla oli varaa maksaa lääkärille yrityksestä pelastaa heidät kuolemasta ripuliin.
Kylmäsäilytyksen yleistyminen auttoi joihin sairauksiin, mutta senkin jälkeen Suomessa vauvojen ravinnon laatu oli pitkään heikkoa. 1960-luvulla, kun omat vanhempani olivat vauvoja, markkinoilla oli kyllä jo erityistä äidinmaidonkorviketta, mutta se oli kallista. Tämän takia vauvalle neuvottiin äidinmaidon puutteessa antamaan lehmänmaito-kauraliemi-sokeri-seosta. Nykypäivän vauvanruokasuosituksiin perehtyneelle se kuulostaa absurdilta, sillä alle yksivuotiaalle ei suositella juottamaan tavallista lehmänmaitoa eikä antamaan lisättyä sokeria. Seoksen varsinainen ongelma eivät kuitenkaan ole kielletyt ravintoaineet, vaan se, että tarpeelliset aineet puuttuvat.
Suomen ei tarvitse olla poikkeus
2020-luvulla Suomi on poikkeuksellisen turvallinen maa raskauden, synnytyksen ja vauva-ajan kannalta. Ero sadan vuoden takaiseen tilanteeseen on käsittämätön. Jos 1920-luvun rikas helsinkiläinen tuotaisiin katsomaan minun ja lapseni elämää, hänen olisi vaikea uskoa kaikkea sitä terveyttä ja turvallisuutta, joka on meille arkea. Hän osaa luultavasti nimetä helposti monia lähipiirinsä perheitä, joista on kuollut vauva tai vauvoja, ja todennäköisesti tietää myös jonkun synnytykseen kuolleen. Minulle vauvan kuolema on kammottava, harvinainen tragedia, eikä synnytykseen kuoleminen oikeastaan käy edes vakavana vaihtoehtona mielessä.
On helppo turtua ajattelemaan, että köyhissä maissa lapsia nyt vain kuolee, niin on ollut aina, ja se pitää vain hyväksyä. Mutta Suomessakin lapset olivat aina kuolleet, kunnes sitten neuvolan ja parantuneen elintason ja uusien lääkkeiden myötä tilanne muuttui.
Köyhissä maissa tämä muutos on nyt käynnissä. Elinaikanani globaali lapsikuolleisuus on noin puolittunut. Mutta se ei riitä. Lapsia kuolee edelleen ehkäistävissä oleviin sairauksiin, joista minun ei tarvitse Suomessa murehtia pätkääkään. Omaa vauvaa katsoessa on helppo hahmottaa, miten kammottava tragedia on kenen tahansa lapsen kuolema, tapahtui se sitten Suomessa tai Saharan eteläpuoleisessa Afrikassa. Keinot useimpien vauvojen pelastamiseen ovat olemassa, ja meidän on laitettava ne käyttöön.
Ada-Maaria Hyvärinen on Effective Altruism Finlandin ry:n hallituksen jäsen, datatieteilijä ja yhden lapsen äiti.
